Takaisin Osallisuus-Yhteisöllisyys sivulle


 KOHDENNETUT RYHMÄTOIMINNOT
 
  Mielen itsehoitoryhmä

   Masennuksen varhaiseen tunnistamiseen, hoitoon ja ehkäisyyn on Napero-hankkeessa kehitetty 
   keinoja yhdessä neuvolan toimijoiden kanssa. Depressiokoulu on Suomeen 2000-luvun alussa 
   rantautunut masennuksen ehkäisy ja hoitomenetelmä, jonka tarkoituksena on tukea oppimaan keinoja 
   mielen itsehoitoon. Rovaniemellä myöhemmin mahdollistuneen masennuksen 
   ryhmämuotoisen ehkäisyn ja itsehoidon ryhmänohjaaja koulutuksen myötä 
   on Napero-hankkeessa järjestetty kolme mielen itsehoitoryhmää. 

   Ryhmät on toteutettu yhteistyössä Erityislasten Omaiset ELO, ry:n kanssa, 
   ehkäisevän perhetyön ja Vaaranlammen äitiys- ja lastenneuvolan kanssa. Osallistujat ovat 
   tulleet yhteistyökumppaneiden kautta. Kaikki mielen itsehoitoryhmät ovat olleet suosittuja. 
   Asiakkaat ovat sitoutuneet toimintaan ja heidän välillään on syntynyt yhteyksiä myös ryhmän 
   ulkopuolella. Asiakaspalaute on ollut rohkaisevaa ja ryhmiä on toivottu lisää. Neuvolan asiakkaat 
   ovat hankkeen loppuvaiheessa olleet yhteydessä ja toivoneet että ryhmiä järjestettäisiin lisää.

   Napero-hankkeen hankekumppanin, Vantaan Sateenvarjo-hankkeen osaprojektin Neuvola 
   Sateenvarjon kanssa on vaihdettu kokemuksia neuvolatyön kehittämisestä. Neuvola Sateenvarjo – 
   hankkeen toimijoiden innostamana ja heidän kokemuksiensa vahvistamina neuvolan asiakkaille 
   suunnatussa mielen itsehoito ryhmässä, vanhempien mukana oli myös vauvoja. Napero- hankkeen 
   toimesta järjestettiin Rovaniemen lapsiperhepalveluiden toimijoille myös koulutusta kognitiivisten 
   depressionkoulumallisten ryhmien käyttökokemuksista neuvoloissa. 
   Kouluttajana toimi Neuvola Sateenvarjo osaprojektin vastuuhenkilö Sirpa Kumpuniemi.
   
    Mitä mieleni tekevi- esite
    Perhetyön hyvän mielen ryhmän palautekysely
    Kognitiiviset depressiokoulumalliset ryhmät neuvolassa - Sirpa Kumpuniemi
Takaisin Osallisuus-Yhteisöllisyys sivulle
 
Osallisuus-Yhteisöllisyys ! Vanhemmuus-Monitoimijuus ! Osaaminen-yhteistoiminta ! Yhteisöllinen kehittäminen ! Työryhmät !
Perhepalvelukeskus ! Suunnitelma ja raportointi ! Opinnäytteet ! Kokemuksia ja kohtaamisia ! Hankkeen tulokset ! Päätösseminaari